lauantai 23. elokuuta 2025

Elämänsuunta alkaa löytymään

Sainkin tämän blogin taas toimimaan. Mietin hetken, että vahtaisin takasin Lilyyn, mutta on tää helpompi alusta itelle. Voi olla, että jossain kohtaa tuun tekemään omat nettisivut, joihin siirrän bloginkin. Sen aika ei oo vielä. Jatkan toistaiseksi samalla tavalla kuin ennen. Pieniä ulkoasun päivityksiä tulee, kun jaksan ja ehdin ne tekemään. Nyt tulee pientä päivistystä, missä olen tällä hetkellä elämässäni.

Enonsaaresta kuva

Mitä olen oppinut tähän mennessä vuotta?


Tänä vuonna on ollut paljon kaikkea, mutta tykkään olla menossa. Olen opettelemassa rajaamaan sitä, mihin pistän aikaani. En voi olla mitenkään kaikessa mukana. On ollut päiviä, kun itseäni kuunnellen minun on pitänyt jättää jotain välistä. Pitää tehdä sitä, mikä on siinä hetkessä, se mihin haluaa kuluttaa aikansa.

Mielialat ovat vaihdelleet runsaastikin, mutta olen alkanut tajuamaan, että se on itseäni. On opittava tulemaan tunteidensa kanssa toimeen, ja tarkastella mistä olotila johtuu. Ja tarvittaessa tehtävä muutoksia, miten voi paremmin. 

Olen tykännyt olla Kulttuuripaja Huipun toiminnassa. Olen tänä vuonna pitänyt Pohdintaa elämästä -keskusteluryhmää, ja se on mennyt hyvin. Muutenkin Huipussa tulee keskusteltua, vaikka mistä ihmisten kanssa. Parhaimpia puolia on ollut erilaiset retket. Keväällä olin mukana Nosturin saunassa. Kesällä olin Elonsaaressa sekä tällä viikolla Teivaanrannan saunoissa. Olen huomannut, miten hyvää sauna tekee minulle - varsinkin olotilalle, mutta myös fyysisesti.

Kalenteri alkaa olemaan aika kärsinyt tässä vaiheessa vuotta

Syksyn muutokset


Aika tulee olemaan kortilla syksyllä, koska pääsin opiskelemaan. Aloitan ensi viikon maanantaina LABissa Restonomin, Matkailu- ja tapahtumaliiketoiminnan opinnot. Oon niistä innoissaan, ja jännittää myös paljon. Tiedän, että varsinkin tapahtuma-ala on oma juttuni. Olenhan tehnyt niitä paljon elämäni varrella vapaaehtoisena. Olen ollut monessa mukana, ja on aika saada pätevyys alalle. 

Opintojen lisäksi on paljon muutakin meneillään, enkä kaikista vielä tiedä, mitä on syksyllä tulossa. Jatkan Tähtisalin jutuissa, pyrin tekemään enemmän Kokemusasiantuntijuuteen liittyviä juttuja ja käyn Huipussa kun ehdin. Lisäksi on kaikki mahdolliset tapahtumat ja keikat. Aten kanssakin pitäisi ehtiä viettää aikaa sekä huolehtia omasta hyvinvoinnistani. Katson rauhassa, miten jaksan mitäkin tehdä. Pyrin tekemään tarvittaessa muutoksia, jos en jaksa jotain.

Ajanhallinta


Lyhyesti vielä ajanhallinnasta. Itse pyrin aika tarkkaan suunnittelemaan päiväni, viikkoni, jopa kuukaudet. Se auttaa itseäni jaksamaan. Viime aikoina olen vain huomannut, että eteen tulee liikaakin kiinnostavia juttuja. Ein sanominen on välillä haastavaa, ja sitten kalenteri täyttyy liian täyteen. Koulun alkaminen on siitäkin hyvä, että voin joissain tilanteissa vedota, että minulla on kouluhommia, ettei tarvitse lähteä mukaan johonkin. Vaikka elämäni ei tule olemaan pelkkää koulua. Pyrin löytämään aikaa muullekin.

Tämä syksy tulee pakostakin muuttamaan sitä, mihin ja miten käytän aikaani. Odotan innolla koulunkäyntiä, ja mitä se poikii. Muutenkin näyttää, että syksystä on tulossa hyvä. 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti